perjantai 23. syyskuuta 2011

Amsterdam in 1993

Tätäkään tekstiä ei Sammakon Lahtinen uskonut todeksi, eikä paljon muitakaan, koska Turussa ei ilmeisesti tapahdu yhtään mitään, ei niin mitään. No olen luvannut vetää häntä välittömästi pataan jos tulee niitä kirjoitusapurahojaan tänne stadiin kärkkymään:


Amsterdam 1993, synopsis leffaan ”Planet Zombie”

Asiamme alkoivat mennä kummaan suuntaan. Kotkalainen narkkarivaimoni kävi kanaaliristeilyllä ja väitti nähneensä ”mustan merisorsan”. Kokemuksesta viisastuneena en väittänyt vastaan.
- Sinun on nyt valittava joko minut tai huumeet, hän sanoi ennen kuin otti yliannostuksen.
Herättyään vatsahuuhtelun jälkeen kotkalainen narkkarivaimoni sanoi:
- Kun yrittää huumetokkurassa nukkua on suljettujen silmien pimeydessä valoisampaa kuin Kanariansaarilla keskipäivällä.
Sen jälkeen hän veti verhot kiinni ja nukkui pois.

Herättyään hän lähti hörhökaveredensa kanssa lesboklubille Punaisten lyhtyjen kortteliin. Kun hän tuli käymään luukussamme hakemassa lisää rahaa ja huumeita, kerroin kostoksi niin paljon vitsejä, että kotkalaisen narkkarivaimoni usko länsimaisen komiikan nerokkuuteen katosi sen sileän tien.

Sitten meiltä loppuivat rahat ja joudimme muuttamaan 370 neliön yksiöön. Iltaisin katselimme viedotykillä seinälle heijastetulta jättiscreeniltä Vangeliksen musiikin tahdissa Keski-Euroopan mäkiviikkoja.

Kun kotkalaisen narkkarivaimoni perintö oli haihtunut savuna ilmaan, tuli hän pankista ruplatukko kädessään kotiin.
- Huumeet menevät keuhkojen kautta suoraan verenkiertoon. Siinä se koko juttu on. Ei ole mitään ihmeellistä maailmaa. Kaikki uskonnot, sivilisaatiot, kulttuurit, tatieet ja tieteet ovat lyöneet kätensä paskaan!

Sen jälkeen hän katseli jättiscreeniltämme maailmanpolitiikan arkipäivä ajankohtaisohjelmista ja lähti itsemurhapommittamaan Amsterdamin kaupungintaloa. Se räjähti taivaan tuuliin hänen ollessa kahden korttelin päässä pommivyöhön pukeutuneena.
- Tässä kaupungissa ei mikään pelaa. Saatanan kaasulaitos; te maksatte tästä vielä kalliisti.

Kotiin palattuaan kotkalainen narkkarivaimoni söi ainoastaan Filosofin kiviä. Seitsemän vuoden kuluttua hän sai homman kasaan.
- Taide ja tiede on lierojen luoma hämäysoperaatio. Porukoilta menisi fiilis, jos he tajuaisivat maailman olevan yhtä vitun splatteria. Muukalaisten sisältä valuu aina pinaattimössöä ja avaruustikut sylkevät sitä ihmisten mustiin aukkoihin.

Kotkalaisen narkkarivaimoni rahat olivat tosiaankin vähissä. Näin ollen hän toi strippikulbilta töistä tullessaan vain yhden rasian Filosofin kiviä. Sillä hän sai kuulla seuraavan viikon vain cum lauden tason filosofiaa. Olin tehnyt hänelle ehtoni selviksi; kahdella rasialla viikossa sai Heideggeriä, kolmesta ylöspäin silkkaa myöhäis-Wittgensteinia. Kun kotkalainen narkkarivaimoni lisäksi sai potkut työstään Punaisten lyhtyjen korttelin lesbobaarin stripparina, ei hän voinut ostaa enää yhtään rasiaa. Kostoksi hän sai kuunnella vuorokaudet ympäri nonstoppina Esa Saarista ja Pekka Himasta. Juttu meni hänelle nopeasti himaan ja hän jatkoi työskentelyään Amsterdamin jakeluosaston leivissä.


Lähetin Amerikan presidentille Raamattuvyöhykkeelle tekstarin: ”Windows vs. Mäkki; olette kelmit edelleenkin tukevassa johdossa”. Euroopan unionin iskuryhmä haki minulta kännykän ja muut svengivempaimet pois. Lisäksi se repi yksiömme seiniltä kaikki sateenkaarijulisteet. Haastoin Jumalan oikeuteen, mutta hän ei ilmaantunut käräjille. Hänestä tuli Amsterdamin tunnetuin etsintäkuulutettu.

Kun vuokraisäntä oli tulossa perimään rästejä piilouduimme Van Gogh Museoon. Koska Vincent ei ollut kotona söimme kostoksi kaikki auringonkukat. Palattuamme museosta oli vuokraisäntä varastanut huoneestamme Pigs in Space -kortit. Soitimme poliisin paikalle.
- Mistä tiedätte, että kortit on vienyt juuri vuokraisäntänne?
- Olemme tulleet filosofisissa tutkimuksissamme siihen tulokseen, että maailmankaikkeuden evoluution päämääränä on ollut juuri tämä.

Poliisi ymmärsi asian ja kutsui iskuryhmän paikalle. He hyökkäsivät joukolla vuokraisännän kimppuun.
- Meitä et saatanan hinuri hauku sioiksi, poliisit röhkivät pannessaan vuokraisännän sairaalakuntoon.

Kuultuamme oikeuden voittaneen, avasimme ikkunan ja laulomme täyttä kurkkua säveltämäämme ja sanoittamaamme laulua ”Maailmankaikkeuden tarkoitus”:

vietnam, surinam, amsterdam
napalm, diapam
sosiologit ovat viisaita
insinöörit tanssivat jenkkaa
frigidilesbot teeskentelevät menkkaa

Seuraavana päivänä menimme hämärille kujille katsomaan homovideoita.
- Nuo kaverit voivat olla kohtalaisen hyviä homoja, mutta ei siitä kannattaisi päätellä osaavansa tehdä elokuvia, kotkalainen narkkarivaimoni sanoi taidepläjäyksen uuvuttamana.

Videoilla miehet kehuivat kilpaa toistensa Tom of Finland lippalakkeja. He panivat vuoronperään toinen toistansa paremmaksi.
- Niillä voi olla aamulla ruskeat avaruustikut, kuittasi kotkalainen narkkarivaimoni lähtiessämme helvettiin siitä kopista. Kotimatkalla löimme turpiin kaikkia homoilta vaikuttaneita miehiä ja naisia. Pääsimme näin ollen kotiin vasta kolmen vuoden kuluttua, koska emme rikoksenuusijoina enää selvinneet lyhennetyllä tuomiolla.

Saatuamme mainetta maanpakoon ajettuina toisinajattelijoina Suomen hallitus julkaisi tiedotteen, jossa kiisti olleensa missään tekemisissä meidän kanssamme, mutta vaati kuitenkin meitä maksamaan takaisin huijaamamme sosiaaliavustukset. Konsulinkyyti odottaa, hallitus uhaksi ja päätti hyökätä Neuvostoliittoon, koska sillä oli tärkeämmän tekemisen lomassa jäänyt huomaamatta sen hajoaminen. YK myönsi hallituksen jäsenille palkinnoksi eläkkeen, jolla koko porukka lähti hummailemaan ympäri maailmaa.
- Oma asiansa. Ei haittaa mitään, eikä ketään. Pääasia että menivät, kuittasi kotkalainen narkkarivaimoni tapahtuneen.

Keskityimme aikamme kuluksi sienten keräämiseen. Siinä sivussa keksimme hyvinvointivaltion, mutta koska meno meni ideointimme jatkuessa mahdottomaksi, pistimme sen pikaisesti konkkaan. Siitä se vasta näin sienimiesten termein sanottuna soppa syntyikin.

Kotkalainen narkkarivaimoni meni huumepsykoosiin. Lähetin hänet valkoisen hevosensa selässä hullujenhuoneelle. Mutta häntä ei suostuttu ottamaan vastaan. Kotimatkalla häneltä oli hevonen varastettu ja kulman äijät raiskanneet hänet joukolla. Hänellä oli kourassaan lappu psykiatrian poliklinikalta: ”Ei me aleta tämä kanssa millekään. Se on ihan päästään puhki. Eikä me niin hulluja olla, että alkaisimme asuttamaan täällä valkoisia hevosia.”

Lähetimme Suomen huumepoliisille sähkösanoman: ”Olemme käyttäneet loppuun kaikki suur-Amsterdamin huumeet. Lähettäkää lisää tai palaamme iltakoneella ja pistämme paikat remonttiin. Lisäksi paljastamme kansainväliselle lehdistölle totuuden Stakesin pääjohtajan huumetöppäilyistä äijänsä kanssa, joka myy harrastuksekseen lehtiä Helsingin rautatieasemalla kuvitellen olevansa kansanedustaja.” Naimme digistaililla pakettia odotellessamme Paradiso klubin tuulikaapissa. Kotkalaisen narkkarivaimoni pää alkoi pehmetä:
- Haluaisin itselleni romanttisen rakastajan

Sen jälkeen hän käski minun pumpata kovempaa. Kun vedin jättimäisen satsin anuspalloja hänen peräaukostaan, metelistä päätellen hänellä meni ihan kivasti ilman romanttista rakastajaakin.
Kotkalainen narkkarivaimoni perusti lentävän pizzerian lähtien myymään pizzaa ulkoavaruuteen. Se ei kuitenkaan mennyt kaupaksi. Palattuaan luukkuumme hän totesi:
- Mistä vitusta olisin voinut tietää, että siellä päin liikkuu trasteverelainen pizzataksi?

Homomonumentilta suuntasimme lähistöllä sijainneeseen Anne Frankin kotitaloon, mutta koska hän ei ollut kotona vahtimestarit eivät päästäneet meitä sisään. Viereisellä sillalla meinasimme jäädä rullatuolin alle. Rullatuolin matkustaja sadatteli pettyneenä täpärää pelastumistamme. Menimme lähimpään kapakkaan juomaan geneveriä. Vietimme loppuelämämme alkoholisteina, mutta emme muista siitä mitään.

Toivuttuaan aivovauriostaan kotkalainen narkkarivaimoni jatkoi resuamistaan. Masentuneet lääkärit joutuivat tunnustamaan, että toipuminen ei ollut sujunut odotusten mukaan. Hänet puettiin välittömästi takaisin pakkopaitaan. Koska hänellä oli kovasti asiaa, eivätkä lääkärit jaksaneet kuunnella, pantiin hänelle lisäksi suukapula. Sekin oli hänestä groovia meininkiä. Kun hänet vapautettiin asusteistaan puolen vuoden kuluttua, ei hän muistanut mitään muuta kuin että oli ratkaissut jossain välissä da Vinci koodin arvoituksen. Poiostuessaan hourulasta kotkalainen narkkarivaimoni totesi tympääntyneenä:
- Tämä on ihan yliarvostettu paikka. Venice Beachilla on paljon parempi meininki!

Toipumisensa jälkeen kotkalainen narkkarivaimoni esitteli minulle Amsterdamin kuuluisimman kauppakadun. Se oli kiva paikka, varsinkin kun emme nähneet sillä yhtään kauppaa. En kuitenkaan raaskinut mainita asiasta shoppaamisen makuun päässeelle vaimolleni. Myöhemmin hän väitti nähneensä yhdessä kaupaksi epäilemässään luukussa rantapallon.

Jos olette aikeissa mennä naimisiin, kehotan harkitsemaan ainakin vielä muutaman kerran.

Seuraavaksi matkustimme Kabuliin. Joku partajeesus uhaksi meitä rynnäkkökiväärillä väittäen paikan olevan sotatilassa.
- Ei se ainakaan meidän vikamme ole, totesi kotkalainen narkkarivaimoni lähtien jatkamaan shoppailuaan. Hän väitti nähneensä yhdessä kaupaksi epäilemässään luukussa rantapallon. Palattuamme Damiin tajusin kauneuden olevan aikansa elänyttä. Sijoitin välittömästi vaimoni perinnöstä pihistämäni fyrkat kaikkeen rumaan. Saatuaan vihiä asiasta kotkalainen narkkarivaimoni teki minusta rumaa jälkeä.. Päästessäni kuuden viikon kuluttua teholta olin yhä vakuuttuneempi sijoitukseni pitkäntähtäimen kannattavuudesta.

Vedettyäni salaa kaikki huumeet vaadin kotkalaista narkkarivaimoani hankkimaan ajanvietteekseni Full Tilt flipperin. Sitä ei kuitenkaan löytynyt kaupungista. Palatessaan hän oli kuitenkin saanut Damin hämäräbisneksen järkkäreiltä lupauksen, että jos en tinkisi vaatimuksestani hakkaisivat he minut ilmaiseksi kuoliaaksi.

Aiemmin eläintensuojeluaktiivina mainetta niittänyt kotkalainen narkkarivaimoni pahoinpiteli minut alkajaisiksi maastokengistään irrottamallaan telaketjulla, kun kerroin huvikseni syöneeni perheen kissat.

Kuoltuani jätin jättiomaisuuteni kotkalaiselle narkkarivaimolleni. Hän pani rahat sileäksi sekopääkamujensa kanssa viikossa. Keräämällään kolehdilla he lähettivät minulle sähkösanoman:
- Rahat on loppu. Mitä tehdään?
Lähetin 20 euroa todeten:
- Jatketaan samaan malliin.

Toivoin saavani levätä kaikessa rauhassa vaiherikkaan elämäni rasituksistaainakin muutaman tunnin. Puhelin soi tunnin ja vartin kuluttua. Käskin Luojaa korjaamaan puhelimet helvettiin luomistyöstään. Muuten kaikki on reilassa, mietin näitä kuolleena syntyneitä ajatuksia.

Kun vaimoni tuli vanhaksi, vein hänet Amsterdamin seksimuseoon. Tarjosin häntä tosin ensin hamppumuseolle, mutta heillä oli jo ennestäänkin kaikki paikat täynnä kotkalaisia narkkarivaimoja. Se oli heidän kannaltaan vikatikki, sillä sanan kiiriessä jono kiersi seksimuseon korttelin ympäri aamusta iltaan. Meistä tuli rikkaita. Saatoin kuolla kotkalaisen narkkarivaimon tulevaisuudesta huolehtimatta toisen kerran. Haudalleni Pére-Lachaiselle kotkalainen narkkarivaimoni rakennutti kopion elämämme köyhän alkuvaiheen sieniravintolasta, jolla oli A-oikeudet. Samanlainen pömpeli nousi myös Venetsian San Michelen saarelle talvihaudakseni kuuluisien taidejätkien leposijojen viereen. Vaikka kotkalaisella narkkarivaimolla nousi hautaamiseni suhteen kusi hattuun annoin asian olla ja suljin silmäni. Minulla oli ikuisuus aikaa miettiä uusia bisnestoimia joihin tarttua kun maaiimankaikkeus olisi kasaan romahatmisensa jälkeen alkanut uuden kasvamisen ja oltaisiin tultu takaisin siihen pisteeseen kun Amsterdamin aamukone Helsingistä laskeutui Schipholille tammikuussa 1993. Hoideltuaan minut pysyvästi helvettiin sotkemasta systeemejään Kotkalainen narkkarivaimoni matkusti välittömästi hörhökavereineen remulomalle Lesbian Islandsille. Laukkuja kantoi tohtori Pertti Arajärvi ja viulut maksoi Suomen veronmaksajien keskusliitto. Vaimoni sekoiluista kantautuneista huhuistapäätelleen saarilla olivat meneillään kohtalaisen mukavat kemut. Pistin lisää morfiinia hänen suoneensa ja poistuin olohuoneeseen surffailemaan jättiscreenille heijastamillani aivoillani.



20

Muisteltuani sekalaisisa aikojamme olisin halunnut palata noihin psykedeelisiin hetkiin. Vaikka kuinka yritän kokemastani ja lukemastani muka viisastuneena olla rakastumatta muistoihini, en silti päässyt niistä irti. Sen siitä saa kun elää liian pitkään. Kun palasimme Suomeen panimme välit poikki ja Ulrike meni naimisiin elatuksensa ja kauan sitten hukanneen mielenrauhansa löytääkseen rakennusfirmaa pyörittäneen tehotalousinsinöörin kanssa ja muutti rivariin Etelä-Haagaan. Mutta tässä sitä taas mennään, tuumin lähtiessäni sovittuun tapaamiseen Stejlikin modernin taiteen museoon. Sen sijaitsi tilapäisissä tiloissa sataman tuntumassa. Näin ollen se oli sopivan syrjässä. Katselin aikani taidetta. Mieleeni jäi vain mukava video, johon oli koottu kaikki roisit filmille tallennetut lento-onnettomuudet. Iloisen musiikin tahdissa koneet räjähtelivät ja laskut menivät pitkiksi päätyen kiitoradan takaiseen metsikköön. Koneen räjähtäessä ja tulipallon noustessa hidastettuna ilmaan kaikki audotorion kertyneet katsojat räjähtivät nauruun kerta toisensa jälkeen. Tyhmät ihmiset nauttivat toisten tyhmien ihmisten kuumasta ja koomisesta elämän päättymisestä. Kuvasin videokamerallani ihmisten kasvoja heidän nauraessaan kippurassa lento-onnettomuuksien uhreille.

Sen jälkeen kävelin museon kahvilaan, josta avautuivat loistavat näköalat Amsterdamiin ja sen satamaan. Pian viereeni tuli tumma pukuinen mies. Hän nyökkäsi ja alkoi kuiskailla broken englishillään:

- Tässä ovat loput levykkeet. Sergei haluaa vielä varmistaa, että kaikki on tullut sinulle selväksi. Emme halua sotkea sinua mihinkään kuvioon, josta joku ulkopuolinen voisi olla kiinnostunut. On parempi kun et tiedä missä systeemissä olet mukana. Se on sinun henkivakuutuksesi. Muuten meillä ei ehkä olisi varaa jättää sinua henkiin. Olemme kiitollisia, että yhteistyökykysi on käsittääksemme ensiluokkaista. Se tullaan vielä palkitsemaan, mies sanoi ja pani eteeni ruskean kirjekuoren.
- Homma hallinnassa. Ottakaa iiisisti. Mä en edes osaa edes laulaa väittävät Pöksymäen baarissa majaa pitävät Helvetin enkelit, totesin pannen kuoren taskuuni.

Tällaisia ”Epäillyt” leffassa nasevasti kuvattuaKaiser Soza-problematiikkaa esitetään naama pokkana päivittäin maailman oikeussaleissa, joten en jaksanut miettiä Sergein syvintä olemusta. Ehkä hän oli olemassa, ehkä ei. Vähän samanlaista massiivista prblematiikkaa kuin Jumalaan kohdistuvat laajat jaarittelevat spekulaatiot. Jotkut uskovat tosissaan, jotkut varmuuden vuoksi, jotkut tietävät jutun humpuukiksi mutta ovat oppineet pitämään suunsa supussa.

Illalla katselin limaisia huoratyttöjä Punaisten lyhtyjen korttelin ikkunoissa. Olin vireessä koska en ollut sotkenut kasviksia ja viinaa, joten pistäydyin tekemässä intiimiä tuttavuutta parin surinamilaisen mustan pimun kanssa, sillä halusin muistella miten heikkona olin aikaisemmin mustan tussun perään. Koneisiin jotka pumppaavat eläimen raivolla sinusta viimeisenkin tipan ja nuolevat vielä jälkiruoaksi kullisi puhtaaksi. Mutta se oli surutonta nuoruusaikaa, josta ei ole kuin muistot jäljellä jouduin toteamaan jyystäessäni ämmiä mekaanisesti kuin koiran ja moottorisahan geenimanipulaatiolla yhteyttämällä aikaan saatu kyborgi.